Torstaina 12.3
Saamme vieraaksemme 2 opettajaa ruotsista ja päätimme valmistaa heille 3 ruokalajin menun. Menussa on meille mieleisiä makuja johon on sisällytetty kauden skandinaavisia raaka-aineita ja fiiliksiä.
Tomaattikeitto,maalaisleipä, yrttiöljy
Karitsaa sous vide, juuresrisotto,minttu punaviinikastike
Puolukkasorbetti
Suklaafondant, lakkamelba, omenamarmelaadi
Alkuruoaksi meidän ryhmä valmistaa tomaattikeittoa sekä maalaisleipää. Keittoon käytämme säilöttyjä italialaisia luomu tomaatteja sekä kotimaisia tuoreita. Makuja keitto tulee saamaan tuoreista yrteistä ja kasviksista, hyvästä oliiviöljystä sekä juustosta. Keittoa tullaan hauduttamaan pitkään, jotta tomaatin maku saadaan tiivistymään ja pehmenemään. Koristeeksi ollaan kaavailtu esimerkiksi yrttivaahtoa taikka öljyä. Leipään teemme raskin ja se saa tekeytyä ja kerätä makuja useamman päivän. Näin saadaan maku aivan uudelle tasolle.
Hei laita tähän se teidän ryhmän osuus ja lisää vaikka kuvia sitten menusta.... Muistakaa suunnitella viinit
VastaaPoistayes chef
Poista:)
VastaaPoista